 |
07.09. XI vuotuinen 25km lenkki |
Syyskuun ensimmäisenä keskiviikkona TaKoRUn jokavuotinen 25 km lenkki siirtyy toiselle kymmenelle, kun vuorossa on 11. tapahtuma laatuaan. Tapahtuma korvaa kyseisen viikon normaalin viikkolenkin.
Liikkeelle lähdetään yhtenä osastona hölkäten, ja tavoiteaika on noin 3 tuntia. Mikäli haluaisit mieluummin taittaa matkan kävellen, niin ota yhteyttä. Jos kiinnostusta tähän vaihtoehtoon ilmenee, niin voimme perustaa myös toisen, aikaisemmin liikkeelle lähtevän osaston.
Hölkkäämään lähtöaika on tunnin normaalia viikkolenkkiä aiemmin, eli klo 17.00. Lähtöpaikka on kuitenkin sama kuin muinakin keskiviikkoina, eli Hervannan yliopistokampuksen obeliski, joka löytyy keskeltä Tietotalon ja parkkitalon välistä nurmikenttää.
Osallistua voivat kaikki itsensä kykeneväksi tuntevat, eikä lysti edes maksa mitään. Matkaan voit ilmoittautua lähettämällä sähköpostia osoitteeseen pauli.jarvinen (ät) takoru.fi. Mukaan saa kuitenkin tulla myös ilman ennakkoilmoittautumista, vain saapumalla ajoissa lähtöön.
Matkan varrella ei ole huoltoa, joten säänmukaisen lenkkeilyvarustuksen lisäksi mukaan kannattaa varata ainakin juomavettä. Näin pitkäkestoisessa suorituksessa myös lisäenergiasta energiapatukan tms. muodossa voi olla hyötyä. Myös maksuvälineitä suositellaan otettavaksi mukaan sen verran, että mahdollisen loukkaantumisen sattuessa pääsee taksilla kotiin.
Kuljettava reitti on näillä näkymin viime vuosien mukainen ja nähtävissä linkin takaa: http://www.takoru.fi/kuvat/kartta_25km_lenkki_2018.png.
Lisätiedot:
pauli . jarvinen ät takoru . fi
PS. 25 km lenkille osallistuminen on myös mainio tapa saada suoritus RES:n ja RUL:n Maaottelumarssiin 2022 (https://www.rul.fi/ajankohtaista/uutiset/maaottelumarssin-kannustintuet-vuonna-2022/), joka on käynnissä koko syyskuun. Muista kirjata suorituksesi liiton julkaisemalle web-lomakkeelle. | | (Päivitetty 27.08.2022) |
|
TaKoRU Korkeakoulunkatu 3 33720 Tampere
|