26.09. TaKoRU Aatemarkkinoilla (TaY)
http://www.tamy.fi/aatemarkkinat

Tervetuloa rupattelemaan asiasta ja kenties tutustumaan uuteen hyvään harrastukseen!

Tampereen korkeakoulujen reserviupseerit ry on virallisesti perustettu, jo vuonna 1968, jolloin Tampereen yliopiston reserviupseerikerho ponkaisi viralliseksi yhdistykseksi, siis yhdistysrekisteriin. Nyt 44 vuotta myöhemmin voidaan pohtia maanpuolustusta harjoitetun, jo paljon ennen tätäkin aikaa... luultavasti sitä on aina ollut olemassa, mutta harjoitukset eivät ole vieläkään päättyneet ne vain muuttavat muotoaan. Nykyisin harjoitteluun luontevan kehyksen ja viiteryhmän tarjoaa maanpuolustusjärjestöt, joidenka mukaan tavallisen kansalaisen on helppo lähteä. Sinunkin toiveissasi saattaa olla harjoitusten jatkaminen ja osallistuminen aktiiviseen toimintaan hyvässä seurassa antamalla oma vapaaehtoinen panoksesi!

Nimestään huolimatta kerhon jäseniksi on jo hyvin kauan toivotettu tervetulleeksi kaikki reserviläistoiminnasta kiinnostuneet opiskelijat sukupuoleen ja sotilasarvoon katsomatta. Hankkiudu siis Tampereen yliopiston Päätalon pääaulaan tai juhlasalin aulaan ja koeta päätyä TaKoRUn palveltavaksi.

Lisätiedot:
Jari Kukola 0407511411
jari . kukola ÄT takoru . fi
 
(Päivitetty 08.01.2013)
TaKoRU
Korkeakoulunkatu 3
33720 Tampere